Paljasta kalua seksi homo fantasia

paljasta kalua seksi homo fantasia

Jaana tukee itseän hiukan Jannen vatsalihaksiin, kun hän hieroo vakoaan Jannen kalun varteen, joka tuntuu Jaanasta ihanan jäykältä. Jaana tulee viehkeästi pikkuhiljaa Jannen etupuolelle, pitäen kumminkin koko ajan hyvän ihokontaktin Janneen. Jaana painaa aluksi vain kuuman terskan sisänsä ja nostaa hieman. Jaana ajattelee mielessän Nyt löysin keinon millä saan Jannen hymyn esiin. Vaikka Jaana olisi todellakin halunnut mennä loppuun asti ja häntä harmitti nyt paljon, niin hän tiedosti tapahtumien syyn. Janne huomaa kuinka Jaanan uikkarit ovat liimautuneet kiinni häpyhuulten väliin, jolloin Janne näkee hyvin Jaanan suloisimman paikan muodot. Janne oli haudankaivajan poika. Janne huokaa ja painaa kalunsa aivan tyveen asti Jaanan sisän. Jannekin kapuaa laiturilta veteen, Jaana jatkaa juttuaan Kylläpä piristä oloa tässä helteessä.

Jaana tukee pätän Jannen olkapähän, samalla kun hän tarttuu Jannen ranteista kiinni, tuoden Jannen kädet hitaasti hänen rinnoilleen. Se on isäni syy, koska törkkäsi kyrvällän mua pähän, kun olin vielä äitini mahassa. Tyhjentäessän autoa, nainen huomaa, että hiekkatiellä tulee leirikeskusta kohti hänen apulainen, Janne. Jaana katsoo himokkaana Jannea silmiin Asetu jalkojeni väliin. Jaanan peppu on kiinteän pyöreä, hänen jalkansa on pitkät ja hoikat. Jaanan hiukset laskeutuvat hänen märkä selkänsä pitkin melkein peppuun asti. Jaanan ollessa jalat auki hänen edessän, Janne laittoi kämmensä Jaanan häpyhuulille, jotka tuntuivat sileän pehmeiltä Jannen kämmenessä. Keinahdellessa Jaana ehtii miettiä Nyt se toteutui, hän saa kunnon miehistä tyydytystä, jota hän on jo kauan salaa haaveillut. Sillä Jaana näki Jannen pöydän vieressä kaatamassa itselleen juuri teetä. Tilanne oli ollut Janne aivan uusi, siksi Janne hämmentyi.

Tällöin Jaana pohtii mielessän On tuolla Jannella kyllä hyvä vartalo, kunnon vatsalihaksetkin, varsinainen komistus. Paitulin pudottua viereensä, tuntee Janne kuinka Jaana halaa häntä hellästi takaapäin. Jannen suuri terska paljastuu kokonaan, näky saa Jaanan vaon kostumaan. Pukiessa paitulia ylleen ja Jannen elintä haaveillen Jaana kostui hiukan jo pelkästä ajatuksesta. Jaana jatkaa keskustelua Nyt, kun olemme saaneet pakettiauton tyhjennettyä. Janne on saavuttanut olotilan mitä hän ei ole ennen kokenut ja se olo vain paranee, mitä kovempaa hän pumppaa Jaanan tiukkaa vakoa. Naisen tulee alistua miehen alle ja mies on märävässä roolissa naisen pällä.

Purkautumiset olivat räjäyttäneet Jannen tajunnan, sellaisesta olotilasta Janne ei ollut edes osannut uneksiakaan. Rannalla on saunamökki, jossa Jaanan ja Jannen on tarkoitus yöpyä. Jaana oli Jannen pällä hajareisin, nojaten Jannen olkapäihin, nyt hän katseli Jannen kasvoja, kun Janne oli alkanut pumppaamaan uudestaan Jaanan vakoa rajusti, joka työnnöllä Jaana heilahti vähän. Joskus Jaana kokee jotain kummaa, tajunta sumenee ja vartalo nytkähtä, jonka jälkeen hän nukkuu levollisen yön. Jaana kiihdyttä tahtiaan ja hänen hengityksensä on hyvin nopeaa. Jannen pässä napsahtaa jokin ajatus kohdilleen hetkellisesti ja hän tuntee kuinka hänen uikkarinsa käyvät ahtaaksi, samalla hänen keskittyminen herpaantuu ja vedestä ylös kiivetessä Janne lyö kovana olevan etumuksensa laiturin reunaan. Jaana nostaa lantiotaan, jolloin jäykkä Jannen kalu nousee pystyyn kovana.

Janne ei vastaa mitän, mutta kävelee hiukan vaikean oloisena eteenpäin, käsi etumuksen edessä. Jaana siirtyy istumaan Jannen polvien pälle hajareisin ja ottaa jo hyvin jäykistyneestä Jannen kalusta kunnon otteen. Jaana myös kyseli siinä samalla mitä kaikkea Janne oli puuhaillut, vaikka tiesikin jo suurimman osan, kun oli omien hommiensa ohella vähän seurannut Jannenkin touhuja syrjäsilmällä. Janne laski jonkun itikan kädestän kukkapenkkiin ja harppoi sisän saunamökkiin. Janne ei turhia selitellyt, vaan vastaili suoraan ja lyhyesti Jaanalle. Janne varmaan pitä näkemästän, koska hän taisi hymyillä enemmän, ainakin silmät kertovat sen. Lauetessaan Janne oli puristanut häntä lujemmin ja työntynyt voimalla hänen sisänsä, silloin Jaana oli tiennyt Jannen pästäneen elämännesteensä syvälle Jaanan sisän.

Jaanan vako kostui entisestän, kun Jannen terska hipaisi häpyhuulia Jannen vähän vaihtaessa asentoaan tutkailessaan Jaanan vartalon sopukoita. Reidet vain läiskivät yhteen, kun Janne pätti vähän vaihtaa asentoa ja himoissaan pumppaa kunnolla Jaanaa. Tunnit vierähtivät äkkiä iltaan, jolloin Jaana sai viimeisenkin mökin siihen jamaan, että sinne voi tulla yöpymän joku muutaman päivän pästä. Saunamökki on usein leirien valvojien mökkinä, sillä se on vähän suurempi kuin muut mökit ja hitusen paremmin varusteltukin. Jaana näkee kuinka Janne ummistaa silmänsä ja samalla tekee voimakkaan työnnön Jaanan sisän Aaah, Janne pästä paineensa Jaanan sisän, tehden vielä muutaman työnnön. Niinpä Janne teki kuten Jaana oli neuvonut, hän nojautui käsiinsä enemmän ja alkoi liikuttaa lantiotaan.

Sen minkä Janne voimassa voitti, hävisi hän älyssä. Hän haluaisi nähdä Jannen vielä uudestaankin ilman vaatteita, vaikka toisaalta Jaanan mielessä oli myös hänen kotikasvatus, joka taisteli tätä halua vastaan. Jaana oli antanut itselleen luvan tehdä kuten haluaa, olihan hän itsenäinen ja aikuinen nainen, jolla on myös omat himot ja halunsa, joihin hän halusi vihdoinkin kunnon tyydytystä. Jannekaan ei pysty olla enä huokailematta, kun hän hitaasti työntä jäykkä kalua Jaanan sisän. Jaana nosti ylävartaloaan taas vähän pystympän ja tuki itseän Jannen olkapäihin, tuumaten Jannelle Ota lantioiltani kiinni ja vie itsesi loppuun, mä sain upean tyydytyksen, nyt on sun vuoro. Jaana otti tilanteen haltuun rauhallisesti opastaen Jannea Janne, nojaa käsiisi ja liikuta kaluasi edestakaisin sisälläni, aloita rauhallisesti.

Jaana nostaa itseän sen verran, että Jannen kalu poistuu hänen sisältän. Toisinaan sormet tyydyttävät niin nopeasti, että märkä vako litisee hiukan. Janne, tunnut niin ihanalta sisälläni, kalusi on niin paksukin huokailee Jaana. Hieroessaan vakoa Jannen kalun varteen, katselee Jaana Jannen kasvoja, Janne selvästikin pitä tästä. Janne ei vastaa, mutta hänen silmistän näkee halukkuuden jatkaa.

Jaanan vako on niin tiukka, että täytyy varovasti painaa. Jannen himokas kalu liukuu lujaa vauhtia Jaanan märässä vaossa. Janne totesi tuttuun tyyliinsä Niin täytyykin ja hymyilee. Laita mullekin teetä sanoi Jaana Jannelle salaa punastellen. Janne laittaa kätensä Jaanan pyöreille pakaroille ja tahdissa antaa Jaanalle lisävoimaa pumppaukseen. Janne oli hetken aikaa tuijottanut Jaanan paljasta ja sileä vakoa, jonka häpyhuulten väli näytti märältä. Kotona alastomuus oli ollut melkein tabu, eikä Jaanalle oltu koskaan puhuttu mitän seksistä.

Vaikka silloin Jaana oli antanut ymmärtä ettei olisi halunnut nähdä Jannea alastomana, niin siitä lähtien Jaanan mielessä oli pyörinyt ajatus. Jaana ottaakin Jannea käsistä kiinni, vetäen hänet mukanaan alas patjalle. Mies luotiin naista aiemmin ja mies on naista ylempi olento. Jaanakin oli sekaisin hyvästä olosta, mutta Jaanalla se ei ollut aivan ehtinyt muodostua orgasmiksi asti, joten Jaanalla oli vielä energiat latautuneena vartaloon. Jaana painaa lantionsa Jannen reittä vasten ja alkaa keinuttamaan lantiotaan.

Paljasta kalua seksi homo fantasia - Pantie Fetish and Foot

Homoseksuaaliseen rintsikoiden koko sybian 71
Suomi24 treffit homoseksuaaliseen kokemuksia seksiseuraa miehille Orgasmi alkoi hellittä ja Jaanakin palasi jostain tajunnan rajamailta, suuteli Jannea. Peräkylän leirikeskus on suosittu paikka rippileireille. Vedettyän auki Jannen nukkumissyvennyksen verhoa Jaana huudahtaa Janne munapä mitä sä teet!?
Amateur hd porn homo meriton spa kokemuksia 447
Sex estonia homoseksuaaliseen mies panee naista 271
Kalun nuoleminen nais seuraa homo Gay pari hakee miestä sex in helsinki

Paljasta kalua seksi homo fantasia - Bb inka

Leirikeskus on rakennettu 1960-luvulla, aluea on suuri. Jaana oli hiukan liian myöhän yrittänyt jarruttaa Jannea. Jaana oli mennyt saunamökille ennen Jannea, nyt hän näkee ikkunasta kuinka Janne tallusti kohti saunamökkiä tuttuun tapaansa suurin askelein. Janne pättä vähän kiusata Jaanaa ja nostaa lantiota sen verran, että terska painuu jo puoliksi häpyhuulten väliin, mutta vetä pois, jolloin Jaana huokaa Aah., Janne toteaa kokeilin vain märkyyttäsi. Saatuaan teet juotua, Jaana kysyi Janne, oliko tänän kiva päivä?, Janne nyökkä. Jaana meni edeltä laiturille, Jannen vielä vetäessä uikkareita jalkaansa saunamökissä. Jaana hymyilee ja suutelee Jannea, keinuttaen vielä hetken rauhalllisesti lantiotaan lopuksi. Rinnoilta kädet kuin itsestän pikkuhiljaa vaeltavat alemmaksi, aina kosteille häpyhuulille, jolloin tekee mieli hyväillä niitä.

Manga, porno: Paljasta kalua seksi homo fantasia

Jaana ei saanut illalla purettua paineitaan, hän ei mahda itselleen mitän, Jannen rentona oleva kalu herättä hänessä jälleen haluja. Janne nousi pöydästä tuttuun tapaansa, muuttamatta ilmettän ja suuntasi omaan sänkysyvennykseen. Juotuaan vettä, Janne kaatui X-asentoon nurmelle haukkomaan henkeä. Jaana halusi kokeilla muutakin kuin omia sormia, vaikka silläkin tyylillä sai hyvänolon, mutta nyt hän halusi vieläkin enemmän. Janne ei enä tiennyt mitä tehdä kaiken tämän jälkeen, hän vetäytyi Jaanasta pois ja nousi suunnaten ripeästi omaansa sänkyyn. Tie kulkee vasta niitetyn pellon ohi, Janne nuuhkii heinän tuoksua, eikä pidä kiirettä. Janne on yöllä käntynyt selälleen. He istuutuivat pöytän, vastapätä toisiaan. Jaanan yllätykseksi Janne sanoo Mennän syömän iltapalaa, vaikka vähän puhuukin. Jaanan houkutteleva vako oli saanut Jannenkin ajatukset pyörimän ja hänen kalunsa oli jäykistynyt kunnolla. Kiihtyneesti huokaillen Jaana saa soperrettua Työnnä taikasauvasi maagiseen rakooni. Jaanaa haluuttaa jo paljon, hän painaa nyt itse hiljalleen Jannen kalua sisänsä. Kun Janne on jo lähellä laituria, havahtuu nyt Jaana olevansa ajatuksissaan ja tuijottamassa Jannea. Paituli ei enä verhonnut Jaanan kurvikasta vartaloa. Moni mies on haaveillut päsevansä Jaanan reisien puristukseen, mutta kenenkän ei tiedetä onnistuneen siinä. Jannen oli tehnyt mieli lopuksi työntyä oikein voimalla Jaanan sisän muutamia kertoja ja samalla hän oli tuntenut kuinka hän purkautui Jaanan sisän joitakin kertoja. Koska hänestä tuntui että se olisi jotenkin kiellettyä, niin hän teki sen illan pimennossa. Jannea selvästi vähän jännitti, kun katsoi Jaanan yli katonrajaa, mutta tokaisi sitten tuttuun tapaansa lyhyesti Naidaan vaan. Päskysetkin ovat mielenkiintoisia, niiden lentokuvioita hän seurailee, katsellen taivaalle. Osa Jaanan pitkistä vaaleista hiuksista on valahtanut olan yli eteen ja hipovat nyt Jannen poskea, kun Jaana vain nopeuttaa lantionsa liikettä. Janne aloitti hellästi hieroa Jaanan suloisinta kohtaa eli häpyhuulia. Kännyttyän kasvot Jannea kohti, huomaa Jaana jotain uutta Janne, onko kasvoillasi pieni hymy? Laiturille pästyän Jaana kokosi käsillän pitkät vaaleat hiuksensa niskan taakse ja puristi enimmät kalua takaapäin leikit homo ja femeis vedet niistä. Pättä hän mennä katsomaan mihin Janne on nyt unohtunut lorvailemaan. Janne ei tiedä miten reagoida ja yrittä vetä lantiotaan poispäin Jaanasta, mutta Jaana painautuu uudestaan Jannen lantiota päin Haluan tuntea jäykkyytesi välissämme. Jaana on monen päiväuni. He ovat nukkuneet levollisen yön, varsinkin Janne.

Jaanan jatkaessa pumppausliikettä, Janne hellii Jaanan rintoja. Jaanan terhakat rinnat painuvat Jannen selkä vasten, samalla Jaanan kädet alkavat hyväillä Jannen vatsalihaksia, Jaanan ollessa vielä Jannen takana. Jaanalla on pitkät vaaleat hiukset, jotka ylettyvät yli puoleen selkän. Jaana näki, kuinka Janne oli lauennut rajusti. Nyt Jannen kasvoilla oli hämmentynyt ilme, Jännen katseli muutaman sekunnin huokailevaa Jaanaa. Janne on Jaanan pällä, tukeutuneena käsiinsä. Jaana saa sanottua äneen huokailujen seasta Janne sähän hymyilet. Jaana hymyilee halukkaasti ja hiljalleen vetä Jannen esinahkaa niin alas kuin se menee.

Jannelle selviä Jaana siis hieroo vakoansa kaluni varteen, ei hullumpi idea, tuntuukin hyvältä. Jaana ei kyllä ollut täysin varma, että oliko Jannella edes kunnon kavereita edes. Jaana jatkaa keskustelua Meillä voisi olla yhdessä yökin kiva, Janne katsoo kysyvästi ja Jaana sanoo sen Janne, naidaan. Leirikeskuksen alueella on suuri pärakennus sekä monia pieniä majoitusmökkejä, pihan perältä löytyvät ulkohuussit. Kun Janne on jotenkin ymmärtänyt kuulleensa värin, selittä hän Jaanalle Ei ole minun syyni, että olen tällainen munapä. Sä Janne voisit katsoa vähän, että onko piha-alueella mitän siivottavaa, järjesteltävä ja veneen voisit käntä sekä tarkistaa laiturin kunnon.

Työntäessä kaluaan hitaasti syvälle Jaanan sisän, huomaa hän, kuinka Jaana nauttii. Jaana piti ideaa hyvänä ja kiipesi Jannen edellä laiturin rappuja ylös. Janne sai kumminkin veneen soutukuntoon ja laiturinkin rappuset asennettua paikoilleen sekä jopa ulkohuusseihin vietyä vessapaperit. Janne oli saanut hänelle aikaiseksi täydellisen orgasmin, niin ainakin Jaana pohti, olo oli niin mahtava, parempaa ei taida ollakaan. Janne nousi pöydästä ilman sen ihmeempä kiirettä ja suuntasi Jaanan sängylle, kiskaisten patjan mukaansa. Jaana laittoi merkille ettei Janne tuntunut mitenkän rekisteröivän Jaanan paitulia. Jaana pumppaa Jannen kalua hetken ja näkee Jannen kasvoilta, että hän pitä siitä. Pastori oli pyytänyt Jannea avuksi leirikeskukseen järjestelyhommiin, sillä Jannella oli voimaa ja työintoa. Jaana tuntee Jannen terskan hänen märkien häpyhuulten välissä ja samantien, kuinka Janne painaa hitaasti jäykän paksua kalua hänen liukkaan märkän vakoonsa.

Jaana painaa peppuaan Jannen lantiota vasten ja hieroo varovasti pepullaan Jannen kalua. He viihtyvät vedessä jonkin aikaa, välillä Jaana huomaa katsovansa Jannen vartaloa, jossa vesipisarat kimaltelevat ilta-auringossa. Kahvittelun jälkeen Jaana ehdotti Jannelle Mennän uimaan. Jaana painaa jälleen, nyt menee jo puolet kalusta, hän pysähtyy, kunnes antaa kalun sujahtaa sisänsä kokonaan. Ovelle pästyän Jaanan kokoamat ajatukset alkoivat taas murentua. Jaana makasi patjalla hetken, jotta hengitys tasaantui. Tätä asentoa lähetyssaarnaajat neuvoivat alkuasukkaille käytettäväksi siitä juontaa juurensa asennon nimi.

Jaana meni edeltäpäin saunamökkiin, Jannella kuluu aikaa hortoilla saunamökille, sillä hänen kulkureitti ei ollut aivan suora. Jaana tarraa kalun varresta kiinni ja vetä terskan kunnolla esiin sekä asettaa sen häpyhuulilleen. Jaanan tiukka, märkä ja kuuma vako puristuu hänen jäykän kalunsa ympärille. Jaana keimailee saunan puolelle vaihtamaan yöasun jo pällensä ja Janne nilkuttaa hiukan etukenossa oleskelutilan puolelle. Jannen vietyä ison laatikon Jaanan osoittamaan paikkaan, tokaisee Jaana Jannelle Olisit sä voinut tulla kanssani tänne pakettiautollakin, ettei olisi tarvinnut läkähdyttä itseän noin tuossa helteessä. Jaana kostuttaa samalla jo Jannen kalunkin vartta. Jannen ollessa Jaanan takana vielä vedessä, katseli hän kuinka vesipisarat kimaltelivat ja valuivat alas pitkin Jaanan selkä. Jaana yllättä nyt Jannen, kysyen Katseletko sä nyt mun kiinteitä rintoja?, Janne ei ehdi vastata, kun Jaana jo jatkaa hymyillen Kohta saat hyväillä niitä.

Jaana oli jo ehtinyt laiturin pähän, rappusille laskeutumaan hitaasti järveen, pitäen rappusten kaiteista kiinni, selin järveä kohti. Jannen kasvoille leviä jälleen hymy ja hän tuumaa Kyllä voisin. Jannen ajoyyli oli hoipertelevaa, kun hän kaahasi pyörällän leirikeskuksen portista, jatkaen nurmikolle, jossa hän hyppäsi vauhdissa pyörän pältä pois. Tällä kertaa Janne oli kyllä kuullut oikein, mutta luuli kuulleensa jälleen värin ja siksi oli taas lähdössä uimaan. Saat koskeakin siihen ja hieroa sitä sanoi Jaana halukkaana hengittäen Jannelle. Tänäkin kesänä rippileirikausi on alkamassa ja leirikeskukseen on pyydetty kaksi henkilöä muutamaa päivä etukäteen järjestelemän paikkoja.

Lukijan kommentit

Kirjoita Kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *